Artistit

Alisa Methuen

Piano

Alisa Methuen on Varkaudesta kotoisin oleva pianisti, pianopedagogi ja eri taiteenaloista kiinnostunut eksperimentoija. Klassisessa pianomusiikissa Alisaa kiehtoo aika ja sen muovaaminen, liike ja gestiikka. Pianismin lisäksi Alisa on innostunut elektronimusiikista, sen säveltämisestä, ja poikkitaiteellisesta työskentelystä. Yhteistyö muiden taiteilijoiden kanssa inspiroi ja haastaa katsomaan omaa alaa uusin silmin.

Alisa aloitti pianonsoiton Keski-Savon musiikkiopistossa Leelo Kippan johdolla, jonka jälkeen hän siirtyi Kuopion konservatorioon Ella Untamalan oppilaaksi. Opinnot jatkuivat Sibelius-Akatemiassa Margit Rahkosen ja myöhemmin Niklas Pokin johdolla. Skotlannin vuosina Alisaa opetti professori Aaron Shorr, myös lied- ja kamaripianistina tunnettu Graeme McNaught sekä kapellimestari-pianisti Norman Beedie. Sibelius-Akatemian maisteriohjelmassa Alisa opiskeli Teppo Koiviston ohjauksessa. Alisa on täydentänyt opintojaan mestarikursseilla mm. Paavali Jumppasen, David Dolanin ja Petras Geniusas'n johdolla. Alisa valmistui musiikin maisteriksi Royal Conservatoire of Scotland'sta kesällä 2018 ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta joulukuussa 2020.