Artistit

Jussi-Matti Haavisto

Alttoviulisti

Jussi-Matti Haavisto (s.1985) on valmistunut Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta Musiikin maisteriksi sävellys pääaineenaan. Sävellystä hän on opiskellut Tapio Nevanlinnan oppilaana. Hän on myös aktiivisesti opiskellut alttoviulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa Helge Valtosen oppilaana ja osallistunut mestarikursseille opettajinaan mm. Simon Rowland-Jones, Jouko Mansnerus ja Ilari Angervo. Sävellyksen mestarikursseista mainittakoon Kaija Saariahon kurssi. Viimeisen vuoden aikana hän on keikkaillut säännöllisesti Lohjan Kaupunginorkesterissa ja soittaa vakituisena alttoviulistina Allegros- jousikvartetissa, joka on konsertoinut mm. Risto Laurialan kanssa. Lisäksi hän on esiintynyt kamarimuusikkona monissa eri tapahtumissa mm. Joensuun Musiikkitalvi-festivaaleilla. Lukio-opintojen aikana hän tutustui säveltäjä Pehr Henrik Nordgreniin. Monet tapaamiset Nordgrenin kanssa innoittivat hänet hakeutumaan sävellysopintoihin. Haaviston teoksia ovat esittäneet Helsingin kamarikuoro, kamariorkesteri AVANTI! ja yksittäiset taiteilijat. Hänen teoksiaan on esitetty mm. Helsingin urkukesässä, Musiikkitalon KLANG-konserttisarjassa ja UNM-festivaalilla Göteborgissa.