Artistit

Laura Pyrrö

Sopraano

Laura Pyrrö on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperakoulutusohjelmasta suoritettuaan kaikki laulututkintonsa erinomaisin arvosanoin. Hänen opettajinaan ovat toimineet mm. Liisa Linko-Malmio, Ritva Auvinen, Elizabeth Norberg-Schulz ja Marjut Hannula; mestarikursseista mainittakoon Gundula Janowitz, Helena Döse ja Udo Reinemann. Kaudella 2006-07 Pyrrö osallistui kansainväliselle liedin mestariluokalle Conservatorium van Amsterdamissa Hollannissa.

Ennen ammattiopintojaan Laura Pyrrö suoritti musiikkiopiston päästötodistuksen pääaineenaan pianonsoitto ja opiskeli myös huilunsoittoa.

Suomalaisen ylioppilastutkinnon lisäksi Laura on valmistunut myös amerikkalaisesta high schoolista.

Vuonna 2002 Laura Pyrrö voitti ensimmäisen palkinnon Timo Mustakallio -laulukilpailussa.

Tärkeimpiä rooleja ovat olleet mm. Mozartin Taikahuilun Pamina, Bizet'n Carmenin Micaela, Straussin Lepakon Rosalinde, Lehárin Iloisen lesken nimirooli, Janácekin Ovelan ketun Kettu ja Poulencin monologiooppera La Voix Humaine. Jukka Linkolan Hallin Janne -oopperan kantaesityksessä Laura Pyrrö lauloi Santran, naispääroolin.

Laura on esiintynyt mm. Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla, Suomen Kansallisteatterissa, Oulun, Porin, Vantaan ja Joensuun oopperoissa, Opera BOX:ssa sekä ulkomailla Dalhallan oopperafestivaaleilla Ruotsissa ja Brasovin oopperassa Romaniassa.

Hänen repertuaariinsa kuuluu oopperan lisäksi liediä, operettia, kirkkomusiikkia, modernia ja barokin ajan musiikkia sekä klassista musikaalia, negrospirituaaleja, kabareemusiikkia ja ranskalaista chansonia. Laura on myös esiintynyt musiikkiteatterirooleissa mm. Helsingin Kaupunginteatterissa ja Teatteri Imatrassa. Esitetyistä kirkollisista teoksista mainittakoon Bachin kantaatti Jauchzet Gott in allen Landen ja Johannespassio, Rossinin ja Pergolesin Stabat Materit sekä Mozartin c-mollimessu ja motetti Exsultate, jubilate.

Laura Pyrrö on esiintynyt useimpien Suomen kaupunginorkestereiden solistina ja kotimaan lisäksi konsertoinut mm. Ruotsissa, Virossa, Venäjällä, Hollannissa, Unkarissa, Islannissa, Kreikassa, Ranskassa, Englannissa, Yhdysvalloissa, Thaimaassa ja Intiassa.

Laura on levyttänyt mm. Nova Recordsille, FC-Recordsille ja Universalille sekä esiintynyt lukuisissa tv- ja radio-ohjelmissa.

Pyrrö kuuluu vuonna 2011 perustetun Ooppera Artico ry:n perustajajäseniin sekä myös toimii yhdistyksen puheenjohtajana. Laura vaikuttaa myös Suomen Beniamino Gigli -seuran hallituksessa.

Laulajantyönsä lisäksi Laura Pyrrö on laatinut ja sovittanut useita kiitettyjä oopperasuomennoksia sekä tuottanut lukuisia oopperaproduktioita.

Vuonna 2020 Helsingin yliopisto myönsi Lauralle Pacius-palkinnon.